Satamalogistiikkaa WISCOlle

Vähähuoltoiset heavy duty -vaihdemoottorit irtoaineksen käsittelyyn

Teräsjätti WISCOlla on vuodesta 2012 lähtien ollut suuri rautamalmin rahtisatama Itä-Kiinan meren rannalla. Kuormaustekniikassa käytettävät NORDin vaihdemoottorit takaavat raaka-aineen jatkuvan syötön sisämaassa oleville tehtaille.

WISCO Port Logistics

Asiakasesittely

Kiinalainen Wuhan Iron and Steel Group Corporation (WISCO) on noin 40 miljoonan tonnin vuotuisella tuotannollaan suurimpia raakateräksen valmistajia maailmassa. Konserni valmistaa vuodessa lisäksi noin 30 miljoonaa tonnia raakarautaa ja terästuotteita. Yrityksen kotipaikka on neljän miljoonan asukkaan Wuhan, kaupunki Jangtsejoen keskijuoksulla. WISCOlla on sisämaassa useita omia malmikaivoksia, mutta lisäksi se käyttää valtavat määrät tuontiraaka-ainetta.

Projektiesittely

Wugang sijaitsee noin 250 kilometriä Shanghaista etelään Jangtsejoen suistossa. Kaupungin sataman kautta Kiinaan tuodaan vuodessa jopa 15 miljoonaa tonnia rautamalmia, jonka määränpäänä ovat WISCOn terästehtaat Wuhanissa. Yli 170 NORDin vaihdemoottoria vastaavat nosturien ja kauhakuormainten toiminnasta esimerkiksi

  • kolmen kahmarin yhteydessä 300 000 dwt:n alusten laiturissa
  • kaikkiaan 72 kolmiportaisen kartiovaihdemoottorin voimin.

Projektin haasteet

Wuhan Iron and Steel Group Corporationin (WISCO) tuotantolaitokset sijaitsevat Kiinan sisämaassa. Ainoa tapa toimittaa suuret määrät raaka-ainetta perille nopeasti on kuljettaminen vesiteitse Jangtsea pitkin. Malmi kuitenkin saapuu Itä-Kiinan meren rannalle satamaan jättimäisissä valtamerilaivoissa. Niistä kuorma on siirrettävä pienempiin rahtialuksiin, jotka voivat purjehtia Jangtsejoella.

Suuri rahtisatama – Tuontirautamalmin tarpeen kasvaessa WISCO päätti yhdessä kumppaneidensa kanssa rakentaa rahtisataman Zhoushanin saaristoon, Wugangiin. Satama avattiin vuonna 2012, ja nykyisin se on WISCOn tärkein materiaalinkäsittelykeskus. Satama on suunniteltu siten, että siellä voidaan siirtokuormata vuosittain 15 miljoonaa tonnia malmia suurista valtamerialuksista. Yhdellä laituripaikalla veden syvyys on 27 metriä, joten laituriin voivat kiinnittyä kapasiteetiltaan jopa 300 000 dwt:n suuruiset alukset. Lisäksi satamassa on pienemmille rahtilaivoille tarkoitettuja laituripaikkoja.

Jättimäiset kuormankäsittelylaitteistot – Wugangin sataman laituri- ja varastopaikoille asennetut satamanosturit, -kuormaimet ja kauhakuormaimet ovat lajissaan Kiinan suurimpia. Niillä voidaan käsitellä jopa 5 000 tonnia malmia tunnissa, kunhan siltanosturit, kuljetinjärjestelmät ja muut laitteistot vain pysyvät liikkeessä. Toimintahäiriöiden sattuessa huoltoasiantuntijoilla olisi pitkä ja vaivalloinen matka satamaan. Siksi kaikkien kuormankäsittelylaitteiden käytöiltä edellytettiin erittäin suuria kuormitustoleransseja, pitkää käyttöikää ja minimaalista huollon tarvetta.

Toimitettu ratkaisu

Irtoaineksen käsittelylaitteistojen toimitukseen osallistui useita OEM-toimittajia, mutta toimittajasta riippumatta kaikissa laitteistoissa on NORDin käyttöratkaisut. 300 000 dwt:n alusten laituripaikassa kuormia puretaan kolmella valtavalla kahmarilla, joita käytetään kaikkiaan 72 kolmiportaisella kartiovaihdemoottorilla. Kahdessa suuressa siirrettävässä satamanosturissa on kussakin 16 kolmiportaista kartiovaihdemoottoria ja yksi kaksiportainen kartiovaihdemoottori vinohammastuksella. Käytöt liikuttavat suuria kuormankäsittelylaitteita kiskoilla laivalaituria pitkin, joten ne voi paikoittaa haluttuun kohtaan. Lisäksi satamassa on malmin varastointipaikoilla kolme monitoimista pyöräkuormainta (500 t/h), joissa niissäkin on 72 kolmiportaista kartiovaihdemoottoria.

Järkähtämätön järjestelmä – Kaikissa Wugangiin asennetuissa vaihdemoottoreissa on erikoiskestävä heavy duty -kotelo, joka tekee niistä ulkokäyttöön sopivia ja ankariakin sääoloja kestäviä. Nesteiden pääsy koteloon on estetty tehokkaasti, ja käytetyt komponentit ovat korroosion- ja kosteudenkestäviä. Suolapitoiselta ilmalta suojaamiseen on käytetty erikoismaalausta. Käyttöyksiköt sopivat siis oivallisesti käyttöpaikan olosuhteisiin. Yhtenä kappaleena valetun Unicase-kotelon ansiosta vaihdemoottorien kuluminen pysyy erittäin vähäisenä, vaikka niitä käytetään jatkuvasti valtavien kuormien siirtämiseen. Useimmissa yksiköissä on sovelluskohtaisia lisävarusteita, kuten pöly- ja korroosiosuojattuja jarruja, mikrokytkimiä jarrujen jatkuvaan valvontaan sekä moottorin tuuletinten kaksinkertaisia suojakatoksia. Lisäominaisuudet parantavat käyttöjen luotettavuutta ja pidentävät niiden käyttöikää entisestäänkin.

Normimoottorit

Oikosulkumoottorit

  • Teho: -
  • Globaalit hyväksynnät
  • Hyötysuhdeluokat: IE1, IE2, IE3, IE4

CS0006 - referenssi satamalogistiikka - wuhan iron and steel


CS0006 - referenssi satamalogistiikka - wuhan iron and steel
  • Lataa Englanti
Dokumentit - yksityiskohtaiset

A6035 - Drive solutions for the crane industry


A6035 - Drive solutions for the crane industry
  • Lataa Englanti
Dokumentit - yksityiskohtaiset

Lue lisää aiheesta: